Kumppanitarinat

Tukiäly vai tekoäly?

Faktian toteuttamat tukiälykoulutukset ovat saaneet loistavaa palautetta. Kouluttajakaksikko Antti Virta ja Janne Kuusela muistuttavat, että monissa arjen työtehtävissä tekoäly voi auttaa. Tekoälyä kannattaakin hyödyntää tukiälynä. Sitä paitsi tekoälyn käyttäminen on tänä päivänä jo miltei kansalaistaito. Antti ja Janne kannustavat rohkeasti kokeilemaan tekoälyn monipuolisia käyttömahdollisuuksia tukiälynä.

Pauliina Peltola, Forssan K-Raudan kauppias ja Forssan Seudun Yrittäjänaiset ry:n koulutusvastaava, kertoo käyttösuhteestaan tekoälyyn.

– Ei voi sanoa, että minulla oli korkea lähtötaso ennen koulutusta. Olin vain hieman testaillut tekoälyn käyttöä, ei sen kummempaa. 

Koulutuksessa Peltolan osaaminen kasvoi.

– Tekoälyn käyttöön tuli rutkasti varmuutta ja tietotaso asiasta laajeni. Koulutuksessa tehtiin paljon harjoitteita ja testailtiin tekoälyn toimivuutta eri asioissa. Osallistujat ja kouluttajat myös jakoivat keskenään vinkkejä ja huomioita tekoälystä ja sen käytöstä.

– Verkko on täynnä erilaisia ja eri hintaisia koulutuksia, joista voi olla vaikea valita se ”oikea”. Tämä koulutus järjestettiin lähitoteutuksena, oppimisympäristö oli tukeva ja kannustava ja kouluttajat ammattitaitoisia. Osallistujat olivat monilta eri yritysaloilta.

Heti koulutuksen jälkeen Peltola jatkoi saatujen oppien jalostusta.

– Aloin hyödyntää tekoälyä markkinoinnin suhteen. Käytin myymälän puutarhan avajaisten suunnitteluun tekoälyä avukseni, mitä tuotteita avajaisiin mukaan ja minne asetella niitä. Myös oman työn viikkosuunnittelussa aion hyödyntää tekoälyä, jotta saan entisestään tehostettua omaa työtäni.

– Pienyrittäjille tekoäly antaa paukkuja tilastoinnissa ja markkinoinnissa, sillä usein nuo asiat pienyrittäjä tekee yksin, Peltola lisää.

Miltä tulevaisuus sitten näyttää? Peltola sanoo, että tekemällä ja testailemalla oppii.

– Uskon, että ajankäyttö tehostuu tulevaisuudessa, kun koulutus antoi tekoälyn käytön avaimet käsiin. Suunnitelmissa on kasvattaa tekoälyn käyttöä työvälineenä, esimerkiksi perehdytystekstien laatimisessa. Faktian Tukiälykoulutusta 2.0 odotellessa!

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä ja etsitään juuri sinun tarpeisiisi sopivat ratkaisut – onnistutaan yhdessä!

Ota yhteyttä