Uusi alku voi olla pelottavaa ja jännittävää tai innostavaa ja energisoivaa. Kokemukseen vaikuttavat monet tekijät: mistä luovumme, mitä saamme päättyvän tilalle, tipummeko tyhjän päälle. Myös muutoksen omaehtoisuus vaikuttaa kokemukseemme: jos muutos on itse haluttu muutos, tunteetkin ovat myönteisempiä. Kohtaamme kuitenkin muutostilanteita, jotka voivat yllättää meidät tai eivät ole toivottuja.
Työelämä on muutoksia täynnä. Työelämä itsessään on murroksessa, toimialojen sisällä on muutoksia, yritysten taloudelliset tilanteet vaihtelevat jne. Osaamisen tarpeetkin muuttuvat. Esimerkiksi lääkäreitä on ollut jo keskiajalla, mutta lääkärin osaamistarpeet ja ammatin harjoittaminen on täysin erilaista tänä päivänä siihen verrattuna. Osaamisen kehittämisen tiimoilta puhumme elinikäisestä oppimisestä ja osaamisidentiteetistä, ammatillisen identiteetin rinnalla.
On inhimillistä, että irtisanomisten ja lomautusten aiheuttamat tunteet ovat ikäviä. On huolta ja pelkoa selviämisestä, työllistymisestä uudelleen ja myös itsetunto on tällöin haavoittuvimmillaan. Onhan meille suomalaisille työn merkitys suuri osa identiteettiämme.
Muutosturvakoulutus on uusi mahdollisuus
Kokemus omasta osaamisesta ja kyvykkyydestä saattaa hämärtää näkökulman tulevista mahdollisuuksista.
Muutos on kuitenkin aina uusi mahdollisuus, kuinka kliseiseltä se kuulostaakin. Muutosturvakoulutus on monipuolinen mahdollisuus tarkastella mitä kaikkea sitä itseasiassa osaakaan, mistä sinulle ollaan valmiita maksamaan, missä olet hyvä sekä mitä työelämä ja yritykset tarvitsevat.
Japanilaisen filosofian mukaan meillä jokaisella on ”ikigai” – syy olla olemassa.
Kuva: iStock, Adobe Stock
Tarvitsetko uuden alun
Ikigai tarkoittaa tekemisen iloa. Suomen kielessä ei ole yhtä sanaa, joka kuvaisi ikigaita. Ranskassa sitä kuvailee käsite raison d’être, joka viittaa myös motivaatioon ja merkitykseen. Japanin kielessä ikigai koostuu kahdesta osasta: iki (elää) ja gai (syy). Yksinkertaisesti selitettynä ikigai on syy nousta aamulla sängystä ylös. Tämä onkin yksi keskeinen haaste, kun työn tuomat rutiinit häviävät arjesta. Muutosturvakoulutuksen hyödyt ovat moninaiset: auttavat parempaan elämänhallintaan, lisäävät osaamista, auttavat uudelleen työllistymisessä ja synnyttävät uusia sosiaalisia suhteita. Parhaimmillaan muutosturva-asiakkuus oivalluttaa tunnistamaan kiinnostuksen kohteensa, vahvuutensa, resurssinsa ja sanoittamaan osaamisensa uudella tavalla.
Muutosturvakoulutuksen tuottajan ja koulutussisällön saa valita irtisanottu itse
Muutosturva- ja uudelleensijoitus ovat palveluita, joita työnantaja voi hankkia työntekijälleen muutostilanteissa. Molemmat palvelut auttavat irtisanottua tai muutoksen edessä olevaa työntekijää työllistymään uudelleen. Muutosturvakoulutuksen tuottajan ja koulutussisällön saa valita irtisanottu itse.
Tarjoamme työnantajille mahdollisuuden tukea muutoksen edessä olevaa työntekijää vastuullisin keinoin ja lakisääteiset velvollisuudet täyttäen. Työnantajakuvan kannalta on tärkeää, miten muutostilanteissa toimitaan. Työsuhteen päättyminen tulisi nähdä tärkeänä osana HR-prosessia aivan kuten rekrytointikin.
Työnantaja voi hankkia palvelun lakisääteisenä muutosturvapalveluna, työsopimuksen purkutilanteessa tai yhteisesti sovitun irtisanoutumisen yhteydessä. Myös uudelleensijoituspalvelu täyttää lakisääteisen muutosturvan velvoitteen.
Annamme työnhakijalle henkilökohtaista tukea ja parhaat mahdolliset työllistymisen edellytykset. Kohtaamme jokaisen henkilön yksilönä räätälöiden palvelua hänen tavoitteensa huomioiden.
Tietoa lakisääteisestä muutosturvasta
Tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanotuilla on oikeus lakisääteiseen muutosturvapalveluun, kun työsuhteen ehdot täyttävät tietyt määritelmät. Muutosturvapalvelumme sisältää nopeaan työllistymiseen tähtäävää yksilöllistä uraohjausta. Valmennus muodostuu mm. muutostilanteen käsittelystä, työnhakutaitojen kehittämisestä, osaamisen tunnistamisesta sekä motivaation ja työelämätaitojen vahvistamisesta.
Työnantajan velvollisuus tarjota koulutusta tai valmennusta (Työsopimuslaki 7. luku 13 §) muuttui 1.1.2017 voimaantulevalla lailla siten, että tuotannollisella tai taloudellisella perusteella irtisanotuille tuli oikeus työnantajan kustantamaan yhden kuukauden palkan arvoiseen valmennukseen tai koulutukseen. Laki koskee yrityksiä, joissa työskentelee vähintään 30 henkeä, työsuhteet ovat kestäneet yhtäjaksoisesti vähintään 5 vuotta työsuhteen päättymiseen mennessä ja henkilö on irtisanottu tuotannollis-taloudellisista syistä.
Jouduitko irtisanotuksi ja sinulla on käytössäsi työnantajan muutosturva kouluttautumiseen?
Irtisanomistilanteessa työnantajasi on yleensä velvoitettu tarjoamaan työllistymistä edistävää valmennusta tai koulutusta. Mikäli käytössäsi on työnantajan muutosturvarahaa, voit hyödyntää edullisia muutosturvahintojamme. Teemme valitsemistasi koulutuksista sinulle pakettitarjouksen.
Jos olet yli 55-vuotias ja olet irtisanottu tuotannollisista ja taloudellisista syistä 1.1.2023 tai sen jälkeen, voit olla oikeutettu saamaan 1 kk:n palkkaasi vastaavan muutosturvarahan lisäksi arvoltaan kahden kuukauden palkkaasi vastaavan muutosturvakoulutuksen. Tämä on verovapaata etua, jota ei kannata olla käyttämättä. Muutosturvakoulutus on ammatillisia valmiuksia lisäävää tai yritystoimintaa tukevaa koulutusta, ja sen tavoitteena on edistää nopeaa uudelleen työllistymistäsi. Koulutuksen tulee ensisijaisesti vastata sinun omia ammatillisia tavoitteitasi ja toiveitasi. Voit valita koulutuksen sisällön ja kouluttajan itse. Tavoitteenasi voi olla oman osaamisesi täydentäminen tai startti aivan uudenlaiselle uralle.
Muutosturvakoulutus tulee aloittaa kolmen kuukauden kuluessa työsuhteen päättymisestä ja sen enimmäispituus on kuusi kuukautta.
Tuemme uudelleentyöllistymistäsi tarjoamalla koulutuksia ja ohjausta. Sinulla on myös mahdollisuus työllistyä Jobparin henkilöstövuokrauksen kautta.
Tutustu tarjontaamme: www.faktia.fi
Meille voi maksaa myös Adinum-koulutussetelillä.