Jokioisten Leipä – Muutoksessa mukana osaamista kasvattamalla

Työelämä on rakennemuutoksessa. Elintarvikealalla se näkyy muun muassa kuluttajien ostokäyttäytymisen muutoksena, pienten yritysten kilpailukyvyn heikkenemisenä ja markkinoiden globalisoitumisena. Jokioisten Leipä tasapainottelee oman brändin tuoretuotteiden ja kannattavampien private label -raakapakasteiden välillä.

Jokioisten Leivässä katsotaan rohkeasti tulevaisuuteen ja ymmärretään markkinaan vaikuttavat trendit. Kaupan sähköistymisen myötä pelkona on, että isot brändit jyräävät pienet alleen. Myös työvoiman saatavuus mietityttää jatkuvasti.

– Tavoittelimme tälle vuodelle 20 miljoonan liikevaihtoa, mutta ihan siihen emme tule pääsemään. Taustalla on haastava markkinatilanne ja ostovoiman väheneminen. Kuluttajat arvostavat nyt pieniä hintoja ja pienempiä pakkauskokoja, ja ne syövät liikevaihtoa, Jokioisten Leivän leipomopäällikkö Mikko Virtanen.

Jokioisten Leivässä ollaan uskallettu myös investoida kasvuun. Tänä vuonna yritys osti Mäntsälän Piiraskartanon ja aikoo sen avulla kasvattaa raakapakasteiden markkinaosuuttaan. Lisäksi Jokioisten Leipä avaa uuden pitkälle robotisoidun leipomon Forssaan.

– Näen, että meidän alalla on käynnissä toimialamurros, joka nähtiin vähän aikaa sitten meijerialalla. Eli suuret kasvavat entisestään ja pienet kuihtuvat pois. On siis pakko kasvaa, jos aikoo pysyä mukana kilpailussa, Virtanen toteaa.

– Haastamme investoinneilla myös eurooppalaisen raakapakastetuonnin. Se vaatii korkeaa automaatioastetta ja tuotteita, joista kuluttajat aidosti pitävät.

”Haluan ymmärtää ja tietää, miksi asiat tehdään niin kuin ne tehdään. Koulutuksesta saa varmasti lisää intoa ja motivaatiota työhön.” Harri Välimaa on työskennellyt Jokioisten Leivässä seitsemän vuotta.

Elintarviketeollisuudessa työskentelee pelkän perusasteen koulutuksen varassa 18 prosenttia työntekijöistä. Vastaava luku kaikilla aloilla on 10 prosenttia.

Jokioisten leivässä kouluttautuminen ja kouluttaminen ovat tapahtuneet pitkälti työssä oppimalla ja työtä tekemällä. Jokioisten Leivässä on nähty useita uratarinoita, jotka ovat alkaneet tuotannosta ja päätyneet esimerkiksi myyntiin tai johtotehtäviin.

– Koulutamme jatkuvasti koko henkilökuntaa. Meillä on pitkä historia myös onnistuneista rekrykoulutuksista, joiden avulla olemme saaneet työntekijöitä haastavassa työmarkkinatilanteessa, kertoo Virtanen.

– Jos työntekijä haluaa kouluttautua, tuemme häntä kaikin tavoin. Uskon, että meiltä lähtee näihin uusiin Jotpan rahoittamiin koulutuksiin useita tekijöitä.

”Myynnissä etuna on se, että oikeasti tunnen tuotteet ja tiedän miten ne tehdään.” Aleksa Mäki on siirtymässä tuotannosta myyntiedustajan tehtäviin. Kouluttautuminen tapahtuu talon sisällä.

Toimiminen isojen leipomojen ja kauppaketjujen alihankkijana edellyttää Mikko Virtasen mukaan onnistumista vastuullisuudessa, digitaalisuudessa ja tuotekehityksessä.

– On suuri merkitys sillä, että työntekijä ymmärtää bisneksen koko laajan kuvan ja saa tarpeeksi tietoa oman työnsä tekemisen tueksi. Se lisää myös työn turvallisuutta ja motivaatiota.

Faktia Oy tarjoaa koulutusta elintarviketeollisuudessa työskenteleville henkilöille kolmella eri osa-alueella: innovaatiotoiminnan tukeminen ja innovaatioiden kaupallistaminen, vastuullisesti ja ekologisesti kestävä elintarviketeollisuus sekä digitalisaation tukeminen elintarviketeollisuudessa. Jokainen koulutus on laajuudeltaan 10 x 27 opiskelijatuntia.

Koulutukset toteutetaan verkossa ja opiskella voi oman aikataulun puitteissa. Mukana on käytännönläheisiä harjoituksia, interaktiivisia työpajoja ja asiantuntiapuheenvuoroja.

Koulutus on osallistujille maksutonta ja sen on Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskuksen rahoittama. Palvelukeskus edistää työikäisten osaamisen kehittämistä ja osaavan työvoiman saatavuutta. Palvelukeskuksen toimintaa ohjaavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö.

Koulutukset käynnistyvät tammikuussa 2024. Tutustu koulutusten sisältöön ja ilmoittaudu mukaan!

Kiinnostuitko?

Ota yhteyttä ja etsitään juuri sinun tarpeisiisi sopivat ratkaisut – onnistutaan yhdessä!

Ota yhteyttä