

Torstaina 26.3. Somerolla kävi iloinen kuhina, kun Töissä Suomessa -koulutukseen osallistuneet kahdeksan maahanmuuttajaa juhlivat yhdessä koulutuksen päätöstilaisuudessa.
Juhlan tarjoilupöytä oli täynnä lukuisia suolaisia ja makeita herkkuja, jotka olivat kaikki opiskelijoiden tekemiä. Olipa jotkut ruoat valmistettu yötä myöten juhlapäivää edeltävänä yönä.
Someron työllisyysalueen kotoutumiskoulutuksesta vastasi Salon työllisyysalueen hankkima palveluntarjoaja, eli Faktia. Kyseinen koulutus oli yhteistyössä Someron kaupungin ja hankkeen kanssa toteutettu kielikoulutus, joka perustui Tehokkuutta kotoutumiseen Salon seudulla (ESR+) hankkeen asiakaskyselyyn ja sieltä esiin nousseisiin tarpeisiin. Tavoitteena koulutuksessa oli kehittää osallistujien suomen kielen taitoa ja saada heille työpaikka Somerolta.
Koulutus käynnistyi vuoden 2025 marraskuussa, ja kaksi ensimmäistä kuukautta opiskelijat opettelivat suomen kieltä työelämän kontekstissa. Vuodenvaihteen jälkeen opiskelijat jatkoivat suomen kielen opiskelua maanantaisin ja perjantaisin. Tiistaista torstaihin opiskelijat olivat työpaikoilla työharjoittelussa. Opiskelijat jalkautuivat muun muassa kaupan alalle, päiväkotiin liikuntatoimen yksikköihin ja kahviloihin. Jopa paikallislehti Somerossa työskenteli yksi opiskelijoista.
Koulutuksesta valmistui komeasti yhteensä yhdeksän henkilöä. Valmistuneita oli Ukrainasta, Thaimaasta ja Meksikosta. He olivat koulutukseen erittäin tyytyväisiä, ja juhlapuheissa koulutuksen järjestäjät saivat suuret kiitokset. Opiskelijat toivoivat myös lisää tämänkaltaisia kotoutumiskoulutuksia, joissa yhdistyy suomen kielen opiskelu ja työelämä.
Koulutuksen vastuuopettajana toimi LHKK:lta Tarja Haaranen-Fonsell, ja mukana opettamassa olivat Mari Mattila ja Kirsi Palosaari. KotoSomeron hankkeesta mukana oli Virve Vieraankivi, joka vastasi opiskelijoiden uraohjauksesta. LHKK:lta Minna Mäkinen, Someron kaupungilta Antti Leino ja Riina Lehtinen vaikuttivat taustalla, kun he kartoittivat Someron eri yrityksiä opiskelijoiden työssäoppimispaikkojen varalta. Tähän kartoitukseen osallistui myös Tarja Haaranen-Fonsell ja Virve Vieraankivi.




